CSG Logotype

Synnintunnustus Suomen ortodoksisen kirkon käytännössä

04 Jan 2023

Yksi ortodoksisen kirkon keskeisistä toimituksista on katumuksen sakramentti tai synnintunnustus, rippi. Monissa ortodoksissa kirkoissa edellytetään, että jäsenet käyvät synnintunnustuksella ennen jokaista ehtoolliseen osallistumista. Suomessa piispainkokous on kuitenkin antanut ohjeen, jonka mukaan säännöllisesti ehtoolliseen osallistuva voi käydä ehtoollisella osallistumatta joka kerta katumuksen sakramenttiin edellytyksellä, että on tähän saanut rippi-isän siunauksen.

Jos edellisestä kirkossa käynnistä tai ehtoolliseen osallistumisesta on kulunut pitempi aika, on kuitenkin paikallaan ripittäytyä ennen ehtoolliseen osallistumista, erityisesti paastojen aikana. Kerran synnintunnustuksella kadutut synnit palavat pois, tuhoutuvat, lakkaavat vaikuttamasta sielullisesti. Niitä ei enää pidä muistella, eikä niissä enää piehtaroida.

Ripittäytyä voi kaikille seurakunnassamme vieraileville papeille palvelustemme yhteydessä tai ympäri vuoden Tukholman katedraalimme papistolle.